Sähköinen “lehti” pienyritysten yhteisenä markkinointikanavana

Blogit ovat vakiintunut tapa viestiä asiantuntijuutta ympäristöönsä. Yritykset pienistä suuriin kirjoittavat erilaisia blogeja – jotkut useampiakin. Keskustelimme perjantaina 20.8. aamukahvilla siitä, voisiko blogia (tai oikeastaan kokoelmaa eri  blogeja) käyttää eri alojen KIBS-yritysten yhteismarkkinointikanavana.

Idea on siis seuraava:

  1. On olemassa joukko pieniä asiantuntijayrityksiä, jotka ovat jollakin tavalla kytköksissä toisiinsa. Nämä yritykset toimivat sisällöntuottajina ja keskustelun avaajina. CT:n osalta näitä olisivat eri Crazy Town -yhteisöjen yritykset.
  1. Internetissä on olemassa paikka, jossa kaikki kirjoitukset julkaistaan. Verkko-osoite toimii blogikokoelman tai sähköisen lehden kotipaikkana. CT:n kohdalla tämä olisi luontevimmin osoite www.crazytown.fi. Mikään ei luonnollisestikaan estä julkaisemasta samaa sisältöä tai linkkiä siihen kunkin yrityksen omilla verkkosivuilla. Lehden tarkoitus ei siis ole olla ainoa julkaisupaikka sisällölle.
  1. Eri alojen tekstit jaotellaan verkkoon aihealueidensa (ennakkoon päätettyjen asiasanojen) mukaan eri osastoihin. Näin lehteen voisi tulla osastoja, kuten markkinointiviestintä, myynti, toiminnanohjaus, tietohallinto, oppiminen jne. Nämä näkyisivät verkossa etusivulla. Täten etusivulla voisi olla esimerkiksi 4–8 osastoa, joiden alle on koottu kunkin osaston uusimmat tekstit (otsikko, kirjoittaja, yritys sekä mahdollisesti tekstin alku).
  1. Julkaistessaan blogikirjoitusta kukin kirjoittaja valitsee yhden aihealueen, jonka alle hänen tekstinsä kaikkein tiiviimmin kuuluu.
  1. Jokaisen blogikirjoituksen lopussa on kirjoittajan ja hänen yrityksensä esittely tyyliin ”Jussi Junikka on Viestintätoimisto Suodattimen yrittäjä. Suodatin on puhtaan markkinointiviestinnän suunnittelija ja toteuttaja.”
  1. Luonnollisesti blogin ollessa kyseessä tietoa voitaisiin kehitellä edelleen kirjoituksen kommenteissa jne.

Kuulostaako järkevältä?

Haluaisitko lukea tällaista lehteä? Jos haluaisit, millaisista teemoista olisit kiinnostunut? Millaisia ongelmia näet?

Tämä teksti on muuten julkaistu samanaikaisesti sekä Crazy Townin blogissa sekä oman yritykseni Viestintätoimisto Suodattimen blogissa.

Jaa viesti eteenpäin!

  • RSS
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn
  • email
  • Digg
  • StumbleUpon
  • del.icio.us
  • Google Bookmarks
  • Add to favorites

Tagit: , , ,

3 Responses to “Sähköinen “lehti” pienyritysten yhteisenä markkinointikanavana”

  1. Sakari Kyrö says:

    Heti alkuun pitää myöntää, että tämä blogiteksti oli ensimmäinen kerta kun törmäsin KIBS-lyhenteeseen. Googlauksen ensimmäinen tulos oli joku kalifornialainen radioasema, mutta kyseessä lienee “Knowledge Intensive Business Services” -sanayhdistelmä.

    Pohdin hieman tuota yllä olevaa tekstiä, ja ensimmäinen ajatus vei heti Jari Parantaisen -blogikirjoituksiin, ja miten osittain verkossa oleva sisältö myös löytyy hänen kirjoistaan. Ehkä malliesimerkki siitä miten laajasti systeemiä voisi käyttää.

    Eli…

    Kuulostaako järkevältä?

    Pikalistauksena alla ilmenevät pointit:

    1. Verkkolehti on hyvä, ainoastaan jos sen sisältö on graafisesti ja kieliasultaan yhtenäinen.

    2. Verkkolehti Crazytown-kaltaiselle yhteisölle on hyvä, mikäli lehden sisältö konkreettisesti näyttää miten jäsenyritykset pystyvät yhdessä tarjoamaan lisäarvoa asiakkaalle.

    3. Verkkolehteä parempi vaihtoehto voisi olla sähköpostiuutiskirje + verkkosivuilla infografiikka, joka opastaa asiakasta saumattomasti hyödyntämään eri yritysten palveluita.

    —-

    Verkkolehti on ideana erinomainen ajatus.

    - Säännöllisin aikavälein ilmestyvä kokoelma, joka olisi luonnollisena porkkanana kävijöille tulla kerta toisensa jälkeen nettisivuille lukemaan uusimmat uutiset.
    - Verkkolehti olisi blogia virallisempi muoto antaa yritysten edustajien tuoda esiin osaamisensa ja asiantuntemuksensa.
    - Crazytown olisi verkkolehden kautta luonnollinen yhteinen tekijä kaikille sen jäsenyrityksille, ja toisi konkreettista lisäarvoa. (ainakin teoreettisesti)

    Verkkolehti on silti ehkä hieman monimutkainen tapa kerätä eri kirjoittajien ajatuksia.

    Oli kyseessä verkkolehti, tai painettu julkaisu, tulee artikkeleiden kokoamisesta yhteen pakettiin tiettyjä odotuksia asiakkaiden suunnalta.

    - Artikkelien pitäisi olla edes jotenkin linkitettävissä toisiinsa. (joka tässä tapauksessa on aihealueiden ajatus, ja yhteisenä tekijänä Crazytown)
    - Pitäisi olla perusteltua että artikkelit ovat verkkolehtenä, eivätkä esimerkiksi selkeän valikon kautta blogiteksteinä.
    - Verkkolehti/painettu julkaisu asettaa tarpeita tehdä yhteinäinen graafinen- ja kielellinen ulkoasu. Onko jopa tarvetta päätoimittajalle joka editoi tekstit?
    - Henkilökohtaisesti uskoisin että verkkolehteäkin parempi ratkaisu olisi verkkoartikkelipankki, joka loisi luonnollisia linkkejä jäsenyritysten välille, ja aidosti toisi esille heidän osaamistaan.

    Crazytown.fi -sivuilla on seuraavat kolme näkökulmaa siitä mitä CT edustaa.

    1. Yrityksen liikeidean kehittäminen, epäperinteisillä työkaluilla
    2. Yrittäjän persoonaidean kehittäminen, yhteisöä peilinä käyttäen
    3. Yhteisöllisen toimintaidean kehittäminen, yksilö oppii toimimaan suuremmassa joukossa osaajana ja kehittäjänä.

    Päätavoite verkkolehdelle lienee kaikkien yritysten liiketoiminnan kehittäminen.

    Tärkeintä olisi saada jo olemassa olevat asiakkaat näkemään miten heidän kannattaisi suosia verkoston muita jäsenyrityksiä. Kun tämä tavoite on saavutettu, on paljon helpompi alkaa kosimaan uusia asiakkaita. (Taustatyössä kannattaisi hyödyntää niitä asiakkaita, jotka jo nykypäivänä käyttävät useamman jäsenyrityksen palveluita)

    Saattaa kuulostaa tylyltä, mutta asiakas välittää yrityksestä, tai yritysten yhteisöstä vain ja ainoastaan niin pitkään kun hän itse kokee saavansa siitä hyötyä irti.

    On tärkeätä että viesti on kohdistettu hyvin, ja että sisältö vastaa juuri kyseisen lukijan tarpeita. Verkkolehti saattaa olla liian tuhti paketti luettavaksi, ja alakohtaisia uutisia löytää muutenkin verkosta.

    On tärkeätä että julkaistut artikkelit verkossa heijastavat yhteisön yhteistä vahvuutta, eikä ainoastaan tuo esille monipuolisuutta esittelemällä toimialat joiden palveluita yhteisöstä löytyy. Asiakas haluaa vain yhtä asiaa… Lainaten Jerry Maguire elokuvaa “Show me the money!”

    Yhteisöllistä toimintaa tuodaan esiin näyttämällä miten yritysten palvelut tukevat toisiansa.

    Käytännön esimerkki voisi olla suuri yritys, joka haluaa tehostaa liiketoimintaansa asiakasrajapinnassa. Jyväskylässä kyseinen yritys voisi hyödyntää Crazy Town yhteisöön kuuluvan:
    - Viestintätoimisto Suodattimen palveluita tuotteistaakseen palvelunsa selkeämmällä tavalla, jonka jälkeen
    - Villinikkarit voisivat astua kehään ja valmentaa yrityksen henkilöstön, jotta uusittujen tuotteiden myynti ja markkinointi olisi mahdollisimman helppoa.
    - Lopuksi Dialogue Life mittaa tulokset, ja kertoo suuryritykselle miten uudistus oli onnistunut.

    Mahdollisuudet ovat jo olemassa, mutta tällä hetkellä yhteisön palveluiden yhdistämistä ei esitellä Crazy Townin sivuilla. Se jää asiakkaan hommaksi, ja se ei ole yhteisön kannalta hyvä asia.

    On selvä että yritykset eivät itsekään välitä muista yrityksistä, mikäli muut yritykset eivät mitenkään tue heidän toimintaansa. VTT:n sivuilla on hyvä kuvaus siitä miten yritysten verkostoituminen tapahtuu.

    http://www.vtt.fi/liitetiedostot/uutta/verka.jpg

    Viimeinen askel linkissä olevassa graafissa on

    “Miten verkostoa voisi markkinoida, miten se näkyy asiakkaan suuntaan verkostona?”

    Crazy Townin haaste on nimenomaan siinä. Miten verkostoa voisi markkinoida?

    Tässä tapauksessa sähköpostiuutiskirje voisi olla erinomainen vaihtoehto, yhdistettynä saman sisällön julkaisemiseen verkossa. (Miten sähköpostin ja verkon muut markkinointitoimenpiteet voi yhdistää… lue sähpostin integraatiosta muuhun verkkoviestintään.)

    Lyhyesti ilman mitään sen syvempää analyysiä, mikäli itse olisin toteuttamassa projektia.

    1. Pyytäisin asiakasyrityksiä kirjoittamaan case-esittelyjä esimerkeistä kun yritys X on hyödyntänyt sekä heidän, että jonkun toisen yhteisössä olevan yrityksen palveluita.

    2. Kokoaisin kirjoitukset, ja tutkisin mitkä ovat yhteiset tekijät, ja minkä yritysten välillä löytyy parhaat synergiaedut.

    3. Kokoaisin tapaukset joiden palveluista muodostuu luonnollinen ketju. Ehkä joukosta löytyy luonnollinen ketju hyödyntää jopa 5-6 yrityksen palveluita tavalla, tulevaisuudeessa voisi jopa olla tuotteistamisen arvoinen paketti.

    4. Tekisin jokaisesta palveluketjusta blogikirjoituksen/artikkelin/muu julkaisumuoto.

    5. Segmentoisin palveluketjun potentiaaliset asiakassektorit.

    6. Laatisin suunnitelman, joka tähtäisi siihen että olemassa olevat asiakkaat saisivat aina oikeaan aikaan sähköpostiuutiskirjeen, joka ohjaisi heitä yhteisön muiden yritysten pariin.

    7. Suunnittelisin verkkosivun, joka selkeästi näyttää potentiaalisille asiakkaille yhteisön yhteisölliset vahvuudet, eikä ainoastaan sen jäsenyritysten erillisiä erikoisosaamisen alueita. Vasta tässä vaiheessa miettisin mikäli verkkolehti on se oikea julkaisumuoto, vai vastaisiko ehkä joku interaktiivisempi muoto paremmin asiakkaiden tarpeita.

    Ennen mitään muita toimenpiteitä, muista että asiakas välittää loppujen lopuksi vain yhdestä asiasta. “Show me the money!”

    Jos palvelusi on siinä ohessa loistava, tulet hyvin toimeen asiakkaan kanssa, ja muutenkin tekeminen on mukavaa, on se todella hieno asia. Ne ovat silti vain keinoja tehokkaampaan työskentelyyn, jotta lopputulos saavutetaan.

    Joten, onko verkkolehti hyvä idea? Ehkä, jos se parhaiten vastaa haasteeseen “Show me the money!”

  2. [...] aamulla viestintätoimisto Suodattimen blogikirjoituksen. Se koski ideaa Crazytown-yritysyhteistön jäsenien blogikirjoituksien julkaisua verkkolehtenä. [...]

  3. Paljon kiitoksia ajatteluni (ja yhteisen ajattelumme) kiihdyttämisestä – ja pahoitteluni, etten ehtinyt vastaamaan aiemmin.

    “Mahdollisuudet ovat jo olemassa, mutta tällä hetkellä yhteisön palveluiden yhdistämistä ei esitellä Crazy Townin sivuilla. Se jää asiakkaan hommaksi, ja se ei ole yhteisön kannalta hyvä asia.”

    Tuo on äärimmäisen hyvä huomio, joka ansaitsee tulla nostetuksi pöydälle kahvihuoneessa ja syksylle suunnitellulla CT:n viestinnän viikolla.

    “Käytännön esimerkki voisi olla suuri yritys, joka haluaa tehostaa liiketoimintaansa asiakasrajapinnassa. Jyväskylässä kyseinen yritys voisi hyödyntää Crazy Town yhteisöön kuuluvan:
    - Viestintätoimisto Suodattimen palveluita tuotteistaakseen palvelunsa selkeämmällä tavalla, jonka jälkeen
    - Villinikkarit voisivat astua kehään ja valmentaa yrityksen henkilöstön, jotta uusittujen tuotteiden myynti ja markkinointi olisi mahdollisimman helppoa.
    - Lopuksi Dialogue Life mittaa tulokset, ja kertoo suuryritykselle miten uudistus oli onnistunut.”

    Esittämäsi esimerkki on loistava. Hieman tämänkaltaisia yhteisöllisiä toteutuksia on tehty, niiden viestiminen on vain koettu ongelmalliseksi. Ehdottamasi sähköpostisuora voisi olla yksi esimerkki toteutuksesta. Se olisi myös kevyempi rakentaa esim. kuukausittain tai parin viikon välein kuin ylläpitää verkkolehteä, joka kieltämättä vaatii toimittamista. Verkkolehdessäkin on toki puolensa.

    “Saattaa kuulostaa tylyltä, mutta asiakas välittää yrityksestä, tai yritysten yhteisöstä vain ja ainoastaan niin pitkään kun hän itse kokee saavansa siitä hyötyä irti.”

    Täsmälleen näin – tiettyyn rajaan saakka. Lisäksi on olemassa tiettyjä tuota suurempia brändejä, joilla on merkitystä asiakkaalle myös hyödyn lisäksi – toki mielikuvatasolla syntyvä lisäarvo on tavallaan hyötyä sekin. Pidämme kuitenkin toistaiseksi jalat hieman tukevammin maassa ja uskomme tuohon hyötynäkökulmaan.

Leave a Reply


  • Tilaa uutiskirje!

    Tietoa pk-yritysten markkinoinnin suunnittelusta suoraan sähköpostiisi!


Get Adobe Flash playerPlugin by wpburn.com wordpress themes